sunnuntai 7. lokakuuta 2012

"Studio a Bolzano!"

Noin viikko sitten pomppasin junasta uusiin maisemiin; Bolzanoon! Siena oli kukkulalla, Bolzano taas on Etelä-Tirolin alueen "pääkaupunki" vuorten ympäröimässä laaksossa. Koska kaupunki on lähellä Itävallan rajaa kaupungissa kuulee lähes yhtä paljon saksaa ja italiaa. Kaupunki on modernimpi kuin Siena, mutta silti esimerkiksi kaupat ovat täällä auki vain seitsemään (kyllä, myös supermarketit) ja sunnuntaisin lähes kaikki on kiinni. Asun opiskelija-asuntola Peter Riglerissä, josta tulen varmaan tekemään oman postauksensa. Kämppiksinä on kaksi saksalaista tyttöä, joiden kanssa ollaan jo ystävystytty. Asuminen on nyt luksusta verrattuna Sienaan, tämä "hostelli" muistuttaa paljon hotellia kuntosaleineen ja pelihuoneineen! 

Myös luennot alkoivat viime viikolla. Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa viestinnän kursseja Bressanonesta, joka on n. puolen tunnin junamatkan päässä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutoksia, kun huomattiin, että paikassa on koulutusohjelma muutoksen ansiosta tarjolla enää yksi kurssi englanniksi. Yliopistohan on kolmikielinen joten kursseja järjestetään vaihtelevasti englanniksi, italiaksi ja saksaksi. Enemmän englanninkielisiä kursseja löytyykin paikallisesta "kauppiksesta" (Faculty of economics and management), joten päätin sitten jatkaa kaupallisemman näkökulman lisäystä opintoihin. Nyt ei tarvitse matkata junalla (ja kuluttaa rahaa siihen).

Alla olevasta kartasta näkee vähän etäisyyksiä, matkasin siis B:stä A:han, Sienasta Bolzanoon. Google mapsin mukaan 440 km, noin sama matka kuin Pyhäjärveltä Helsinkiin (autolla n. 6 tuntia).


Yritän olla aktiivisempi blogin kanssa nyt, kun minulla on TOIMIVA nettiyhteys. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti