Torstaina meille tarjoutui mahdollisuus lähteä patikoimaan Dolomiittien läheisyyteen. Ajelimme autolla pieneen kylään, josta nousimme jyrkkiä metsäpolkuja ylös vuorelle. Voin myöntää, että tämä reitti otti jo voimille. Kokonaisuudessaan maisemat muuttuivat reitillämme jatkuvasti. Ja kuten kuvista huomaa, mitä ylemmäs nousimme sitä enemmän mukaan kuvioihin astui lumi. Olenkin varmaan ollut enemmän tekemisissä lumen kanssa kuin te lukijani Suomessa MUAHHA. Täällä ilma on silti lämpimämpi, välillä saimme patikoida toppi päällä vaikka ympärillä olikin n. 10-20 cm lumikerros!
|
Raskas alku. |
|
Lumisota! |
|
Raskaana oleva minivuohi. |
|
Our team! |
Ensimmäinen etappimme oli "Il lago di Carezza" huonolla suomennoksella "hyväilyjärvi". Vesi oli turkoosin kirkasta ja vuoret heijastuivat veteen mahtavasti. Nautimme eväät siellä ja jatkoimme reittiämme ylemmäs Vigo di Fassan kylään. Täällä kipusimme edelleen ylemmäs vuorille, tässä vaiheessa lenkkarit olivat lumesta aivan läpimärät. Pojat kipusivat lähes ylös asti, me tytöt jäimme suosiolla vähän alemmas. Lopuksi ei voinut kuin nauraa kun laskimme laskettelurinnettä alas vaatteet likomärkinä, pulkalle olisi ollut tarvetta! Mutta aivan mahtava päivä, sää todellakin suosi meitä ja Juhan sanojen mukaan "paras päivä Italiassa". Siitäs saitte Rooma, Milano yms. ;D
|
Symppis kaveri! |
|
Happy and exhausted! |
|
Popekanzel, done. |
Voi vitsi, ihania kuvia! Harmittaa etten ite ehtiny käydä tuolla! Tai siis itse asiassa käytiin laskemassa tuolla laskettelukeskuksessa sillon talvella, mutta oisin halunnu mennä kesällä vielä vaeltaan ja kattoon ton järven :) Luonto on niin ihana Etelä-Tirolissa, vaikka kuvat on toki ihania, itse koettuna se tuntuu ja näyttää vielä mahtavammalta:)
VastaaPoistaOho oon unohtanu taas vastata! :D Ja joo rakastan kyl niiin paljo luonnos vaeltelua yms, että siinä mieles Bolzano on ollu aivan nappi valinta! Tänäänki juoksulenkillä toivoin vaa et mul ois joku minikamera mukana jolla vois ikuistaa kui mahtavia maisemia yhen lenkinki aikana näkee. :)
VastaaPoista