maanantai 8. lokakuuta 2012

Patikointia 2000 metriin

Sunnuntaina sai unohtaa laiskottelun, kun hypättiin klo 9.00 autoon ja suunnattiin tunnin ajomatkan päähän eräälle vuorelle (ja niitähän täällä riittää). Oli ollut puhetta oman "Buddyn" (verrattavissa tuutoriin) kanssa, että haluaisin kovasti vuorille ja vuoristojärville, nyt se oli mahdollista. Otin siis pari kaveria mukaan ja päästiin nauttimaan retkestä paikallisten kanssa.


Ajeltiin mutkaista tietä ylös kohtiensimmäistä välietappia; ravintolaa josta jatkettaisiin matkaa jalan. Korvissa poksui välillä, kun noustiin autolla kohti 2000 metriä. Loppujen lopuksi itse patikointia tuli "Buddyn" mukaan n. 13 kilometriä ja aikaa meni n. 4 tuntia. Maasto oli onneksi suurimmaksi osaksi helpohkoa kulkea, mutta ainahan ne nousut ja laskut ottaa kinttuihin. :) Luonto ja ilmasto oli ylhäällä aivan erilaista! Patikoitiinkin kylmässä viimassa, kun alhaalla Bolzanossa lämpöasteita oli varmaan n. +25. Lämpötila yhdistettynä ympäröivään luontoon toikin mieleen Suomen. Ympärillä oli havupuita, mustikoita ja muutenkin samaa kasvillisuutta kuin Suomessa. Eli kylmän ilmaston kasveja. :D Tietyssä vaihteessa puutkin katosivat ympäriltä, kun noustiin kohti huippua. Joka miehen oikeutta siellä ei ollut, eli marjojen ja sienten poimimisesta koituisi täällä ongelmia. Italialaiset olivatkin aidanneet hyvin omat metsäalueensa.


Huipulla meitä odotti muutama pientä vuoristojärveä, jotka olivat kuitenkin (ainakin minulle) pieniä lampia. Korkealla oli myös pieni kappeli, jonne ihmiset olivat tuoneet kuolleiden läheistensä kuvia. Patikoinnin jälkeen lounastettiin vielä vuoristoravintolassa, jonne jätettin auto. Itse uskalsin testata perinteistä keittoa, johon on suikaloitu letun palasia. Jotain uutta ja ihan hyvääkin vaikka omituiselta kuulostaakin!

Sieltä lähettiin, 1744 metristä vissii!








Vielä puita ja vähä syksyäkin.


Niin Suomi.

Vuoristopuroja





Pikku kappeli


Luultavasti ensimmäiset suomalaiset.


"Vuoristojärvi"

Ja eiku takasin.


Heti alempana kirkasta taivasta
Lettukeittoa! Con birra.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti