Tänä viikonloppuna olin päättänyt lähteä Oktoberfesteille. Noh toisin kävi; en saanut kaveriksi ketään, joten vietinkin viikonlopun Bolzanossa. Lauantaina satuttiin kämppiksen kanssa vahingossa joen rannalla olevalle kirppikselle. Oonkin odottanut millon löydän "italialaisia kirppiksiä", vihdoin! Ihmiset olivat kokoontuneet myymään tavaraansa (halvalla) ja pöytiä riitti silmin kantamattomiin. Mukaan lähti nahkareppu 4 eurolla, paita 0,50 eurolla ja aurinkolasit 1 eurolla. Ostettiin myös kämpille esim. kuusi puista pöytätablettia 1 eurolla. We had a really good time there! :)
Kirppislöytö joka jäi kuitenkin pöytään. |
It's a deal! |
Kämppiksen lammastossu kurkisteli repusta :) |
Sadetakki jäi kirppikselle. |
<3 |
Kämppikseni opiskelee opettajaksi ja lähdin myös kaveriksi tutustumaan paikalliseen montessorikouluun. Meidän piti ottaa "hissi" ylös, eli kärry joka roikkuu vaijereiden varassa. Koulu oli mahtava ja luonnonläheinen. Kaikki materiaalit oli hankittu luonnosta; esim laskemiseen tarvittavat välineet oli väkrätty itse puusta. Koulussa kukaan ei määrää mitä lasten tulee tehdä; he saavat leikin kautta oppia asiansa milloin haluavat. Oppilas voi päättää itse haluaako opiskella esimerkiksi lukemaan 7- vai 12-vuotiaana. Ei siis matikan, kuvaamataidon tai äidinkielen tunteja. Kaikki ikäluokat ovat keskenään, eikä koulussa ole minkäänlaisia luokkajakoja. Luonnossa ja eläinten kanssa vietetään paljon aikaa. En tiedä kuinka hyvin tämä toimii käytännössä, puheista päätellen kuitenkin hyvin.
Näkymiä hissistä |
Perillä! |
Rakennus koulun vieressä. |
Maalausta |
Nikkarointia |
Kotitöiden opettelua |
Roolileikkihuone |
Mustanaamio! |
Synttärikakkuhattu! |
Askarteluun |
Hiekkalaatikkohuone |
Luonto näkyi sisällä kaikessa. |
Lasketaan sataan! |
Too shiny! |
Saatiin uusi ystävä |
Ja elävät auringonkukat löytyykin Etelä-Tirolista eikä Toscanasta! Perfect saturday.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti