tiistai 16. lokakuuta 2012

Milan

Perjantaina yllätin itseni; jaksoin herätä jo ennen viittä aamulla! Ai miksikö? Mitä aiemman junan valitsisin sitä enemmän minulla olisi aikaa Milanossa! Matkustin siis tähän muodin mekkaan päätarkoituksenani mennä Juhaa vastaan. Juhan lento oli perillä kuitenkin vasta neljän maissa, joten minulla jäisi hyvin aikaa vähän kierrellä ympäri Milanoa. Tapasinkin Milanossa myös toisen viestinnän opiskelijan, joka suorittaa Erasmustaan siellä. Päivä kului siis hyvässä seurassa mahtavissa maisemissa. :)

Duomo
Milano yllätti positiivisesti! Olin maalaillut mieleeni kuvaa kaoottisesta suurkaupungista. Yllätykseksi Milanon keskustasta löytyy esimerkiksi monta suurta puistoa, joihin voi mennä hengähtämään turistirysien keskeltä. Milanon Duomo (tuomiokirkko), joka on Euroopan toiseksi suurin, yllätti myös mahtavuudellaan. Eikä Milanoa turhaan nimetä muodin mekaksi; ihania merkkiliikkeitä ja tyylikkäitä ihmisiä joka puolella! Voitte kuvitella mikä olo oli H&M:n halpisvaatteissa... Lauantaina käytiin tsekkaamassa myös San Siro, kenties yksi tunnetuimmista jalkapallostadioneista maailmassa. Sisään ei kuitenkaan haluttu itseämme maksaa, joten ihailtiin stadionin kokoa vain ulkopuolelta. Kaoottista kaupungissa oli ainakin liikenne, en ole varmaan koskaan kuullut niin paljon autojen tööttäilyä. Onneksi ei tarvinnut ajaa siellä!

Yllätyksekseni Milanosta löytyi myös monta McDonaldsia. Näitä on oikeasti vaikeahko löytää Italiassa! Mäkkärissä törmäsin muutamaan "kulttuurishokkiin":
-ketsuppi piti ostaa erikseen (0,20€)
-euron kanahampurilaisia!
-sieltä saa myös kaljaa

Oikealla Galleria Vittorio Emanuelen "kultainen mäkkäri".

Ja niin, päärautatieasemaa vastapäätä löytyy myös Wärtsilän toimisto.

Loppujen lopuksi pätettiinkin viettää koko viikonloppu Milanossa. Harmikseni en ehtinyt shoppailla siellä yhtään, mutta ehkä palaan vielä ja silloin "to-do-listallani" on vain shoppailu...






Turistien rahastusta; "vinkuva vauva"
Bershkan sisäänkäynti <3
Jalkapalloa siellä täällä
Kala/lintulammella ihastelemassa
Papukaija oli lenkillä puistossa :)



Galleria Vittorio Emanuelella; pyörähdä kolmesti härän päällä niin saat hyvää onnea!


"Vaasa" Milanon katukuvassa
San Siro

Duomosta
Vainaa, kädet oli melko karun näköset..

Juhalle Lamborghini...
... ja Ferrari


Ilta juna-asemalla.
Junaeväät; kiitokset äipälle Geishasta!

1 kommentti:

  1. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2012/10/17/mcdonalds-jakoi-ilmaisia-burgereita-5000-sai/201240059/170?rss=4 Ei tapahtunu valitettavasti meidä vierailun aikana..

    VastaaPoista